Oletko raskaana?

 Joskus olen kuullut anekdootin, että Helsingin Sanomilla on Suomessa suhteessa enemmän lukijoita kuin Pravdalla oli Neuvostoliitossa. Tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Ainakaan kenellekään ei tunnut jääneen huomaamatta, että vietän tipatonta tammikuuta. Ja tuskin kaikki sentään lukevat tätä blogiani.

“Onko tipattomuus pitänyt?”, on kysymys, jolla lähes kaikki keskustelut tuttuja kanssa ovat alkaneet viimeisen kolmen viikon aikana. Paljon on tullut keskusteltua myös siitä, miksi Suomessa pitää usein selitellä sitä, ettei ota alkoholia.

Nuoret naiset ovat kertoneet, että useimmiten heti epäillään raskautta, jos ei halua ottaa alkoholia. Ja jos vaikka lääkekuurin vuoksi ei voi juoda, ollaan peräämässä, onko lopettanut alkoholin juomisen kokonaan.

Itsekin olen saattanut syyllistyä siihen, että olen joskus ihmetellyt jonkun syytä juomattomuuteen. Pahin tilanne on tietenkin niillä naisilla, jotka ovat raskaana, mutta eivät halua tai voi vielä kertoa sitä. Kun alkoholista kieltäytymiselle pitää olla jokin erityinen syy, joutuu hankalalla tavalla peittelemään asiaa tai pahimmassa tapauksessa välttelemään tilanteita, joissa juodaan alkoholia.

Itse olen päättänyt, että yritän tipattoman jälkeen olla kyselemättä syytä, jos joku ei ota alkoholia.

*

Aikaisemmin blogissani arvelin, että nykyään joka baarista löytyy kylmästä alkoholitonta olutta. Väärässä olin. Tänään kyselin jäähallissa alkoholitonta olutta, mutta limuun jouduin tyytymään. Ottelun jälkeen toki ulkona jaettiin Nikolai-tölkkejä.

Toki otin tölkin tyytyväisenä mukaan, mutta ei siitä enää samaa iloa ollut. Olisin mielelläni ottanut bisseä jo jäähallissa yhdessä kavereiden kanssa.

Ehkä se ei ole hämmästyttävää, ettei jäähallista löytynyt alkoholitonta olutta, mutta eilen ei myöskään valtuuston kokouksessa ollut sitä myynnissä, ei edes ykköstä. Itse en kyllä näiden oluiden perään kysellyt, mutta eräs valtuustokollegani tuli tätä minulle sadattelemaan.

Hän kertoi myös juoneensa kantapaikkansa varaston tyhjäksi ykkösestä. Tosin siihen ei ole tarvinnut olla mikään litrahuuli, sillä varasto oli käsittänyt kokonaista neljä pulloa.

*

Valtuustossa keskusteltiin eilen Helsingin energiapoliittiset linjaukset. Sattumalta ajoitus oli täydellinen, sillä eilen julkaistiin myös EU:n asettamat tavoitteet uusiutuvien energiamuotojen lisäämisestä ja kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta.

Valtuusto tarttui aiheeseen sen edellyttämällä vakavuudella ja keskustelua riitti kello 23:een. Pidin Vasemmistoliiton ryhmäpuheen. Puhe löytyy kotisivuiltani:

http://www.punajuuri.net/?id=2349&tmp=3

2 Kommenttia


  1. Tosi hyvä ajatus pyrkiä olemaan kyselemättä toisten juomattomuuden syitä. Pahimmillaanhan sellainen ei jää edes vain kysymiseen, vaan saattaa olla jopa suoranaista painostusta tyyliin “ota nyt, eihän se nyt mitään haittaa!” Onhan sellaiseen joskus itsekin tullut syyllistyttyä.

    Itse suhtaudun aika nihkeästi mm. opiskelijakuvioissa yleisiin juomapeleihin, joissa joutuu lyhyessä ajassa kippaamaan varsin isoja määriä. Kyllä suuri osa meistä osaa juoda ihan tarpeeksi (tai joskus liikaakin) ihan ilman mitään erillistä kannustusta.

    Sen sijaan moni tarvitsisi kannustusta vähentääkseen tai äärimmillään jopa lopettaakseen juomisen. Ilmapiirin pitäisi aina olla sellainen, ettei se karkoita pois niitä, jotka eivät syystä tai toisesta voi tai halua juoda.

    Lainaus | Kirjoitettu 25.1.2008, 12:12

  2. Sen verran voisin vielä kommentoida tai oikeastaan mainostaa, että alkoholitonta vaihtoehtoa kaipaavien siiderin ystävien kannattaa maistaa alkoholitonta Stowford Press-siideriä. Sitä ainakin itselläni kului raskausaikana useissa illanvietoissa. Aina kun ei jaksa mistän kivennäisvettäkään lipittää, enkä yhtään tykkää limuista. Ja muut maistamani alkoholittomat siiderit ovat olleet makuuni aivan liian äiteliä. Tuota alkoholitonta Stowford Pressiä saa Alkosta. Valitettavasti en ole törmännyt siihen missään ruokakaupassa, ravintoloista nyt puhumattakaan.

    Lainaus | Kirjoitettu 25.1.2008, 2:11

Jätä kommentti

Sinun täytyy olla kirjautuneena kommentoidaksesi.


  • Tulosta tämä sivu
  • Lähetä tämä sivu sähköpostitse
  • Päihdelinkin RSS
  • Del.ici.ous
  • Digg
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa StumbleUponissa