Oletko raskaana? 

Aihealue: Luokittelematon Torstai, 24.1.2008 kirjoittaja Paavo | 2 Kommenttia

 Joskus olen kuullut anekdootin, että Helsingin Sanomilla on Suomessa suhteessa enemmän lukijoita kuin Pravdalla oli Neuvostoliitossa. Tämä voi hyvinkin pitää paikkaansa. Ainakaan kenellekään ei tunnut jääneen huomaamatta, että vietän tipatonta tammikuuta. Ja tuskin kaikki sentään lukevat tätä blogiani.

“Onko tipattomuus pitänyt?”, on kysymys, jolla lähes kaikki keskustelut tuttuja kanssa ovat alkaneet viimeisen kolmen viikon aikana. Paljon on tullut keskusteltua myös siitä, miksi Suomessa pitää usein selitellä sitä, ettei ota alkoholia.

Nuoret naiset ovat kertoneet, että useimmiten heti epäillään raskautta, jos ei halua ottaa alkoholia. Ja jos vaikka lääkekuurin vuoksi ei voi juoda, ollaan peräämässä, onko lopettanut alkoholin juomisen kokonaan.

Itsekin olen saattanut syyllistyä siihen, että olen joskus ihmetellyt jonkun syytä juomattomuuteen. Pahin tilanne on tietenkin niillä naisilla, jotka ovat raskaana, mutta eivät halua tai voi vielä kertoa sitä. Kun alkoholista kieltäytymiselle pitää olla jokin erityinen syy, joutuu hankalalla tavalla peittelemään asiaa tai pahimmassa tapauksessa välttelemään tilanteita, joissa juodaan alkoholia.

Itse olen päättänyt, että yritän tipattoman jälkeen olla kyselemättä syytä, jos joku ei ota alkoholia.

*

Aikaisemmin blogissani arvelin, että nykyään joka baarista löytyy kylmästä alkoholitonta olutta. Väärässä olin. Tänään kyselin jäähallissa alkoholitonta olutta, mutta limuun jouduin tyytymään. Ottelun jälkeen toki ulkona jaettiin Nikolai-tölkkejä.

Toki otin tölkin tyytyväisenä mukaan, mutta ei siitä enää samaa iloa ollut. Olisin mielelläni ottanut bisseä jo jäähallissa yhdessä kavereiden kanssa.

Ehkä se ei ole hämmästyttävää, ettei jäähallista löytynyt alkoholitonta olutta, mutta eilen ei myöskään valtuuston kokouksessa ollut sitä myynnissä, ei edes ykköstä. Itse en kyllä näiden oluiden perään kysellyt, mutta eräs valtuustokollegani tuli tätä minulle sadattelemaan.

Hän kertoi myös juoneensa kantapaikkansa varaston tyhjäksi ykkösestä. Tosin siihen ei ole tarvinnut olla mikään litrahuuli, sillä varasto oli käsittänyt kokonaista neljä pulloa.

*

Valtuustossa keskusteltiin eilen Helsingin energiapoliittiset linjaukset. Sattumalta ajoitus oli täydellinen, sillä eilen julkaistiin myös EU:n asettamat tavoitteet uusiutuvien energiamuotojen lisäämisestä ja kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamisesta.

Valtuusto tarttui aiheeseen sen edellyttämällä vakavuudella ja keskustelua riitti kello 23:een. Pidin Vasemmistoliiton ryhmäpuheen. Puhe löytyy kotisivuiltani:

http://www.punajuuri.net/?id=2349&tmp=3

Vedenjakaja ohitettu 

Aihealue: Luokittelematon Sunnuntai, 20.1.2008 kirjoittaja Paavo | Ei Kommentteja

 Tammikuun puolivälin jälkeinen viikonloppu on varmasti ollut vaa´ankieliasemassa monelle tipatonta viettäneelle. Silloin tehdään päätöksiä siitä, jatketaanko kuivin suin kuukauden loppuun asti.

Moni on kertonut aikaisemmista kokemuksistaan, että sitä on hyvin saattanut olla kolme viikkoa tipattomalla ja sitten vain päättänyt, että eiköhän tämä riitä. Jos tämän viikonlopun yli on jaksanut, viimeiset kymmenen päivää menee maaliin lasketellessa.

Itse en viikonloppuna baarissa vieraillut, mutta olimme kyllä eilen lauantaina kylässä ystävien luona. Vaikka itselläni oli viinilasissa punkun sijaan jaffaa, meni ilta oikein rattoisasti. Jaksoin vähän turhankin myöhään olla pystyssä, varsinkin kun tänään oli heti aamusta lähtö Hauholle Vasemmistonuorten Tammitapaamiseen.

*

Aamulla puhelimen ärsyttävään ääneen herätessäni ajattelin, että ei tässä kyllä ole yhtään sen virkeämpi kuin normaalistikaan aikaisin viikonloppuaamuina. Päivän mittaan olen kuitenkin huomannut, että virkeystaso on pysynyt hyvin yllä.

Jos olisin eilen jaffan sijaan juonut sen muutaman lasin punkkua, olisi tänään varmasti jossain vaiheessa alkanut väsyttää kunnolla. Ensimmäistä kertaa tuntuu tipattoman aikana siltä, että tipaton tammikuu on selvästi vaikuttanut virkeystasoon.

*

Vasemmistonuorten Tammitapaamiseen oli kerääntynyt satakunta vasemmistonuorta. Osallistuin yhdessä Martti Korhosen ja Sirpa Puhakan kanssa puoluejohdon kyselytunnille. Intensiteetti ei ollut kuin hallituksen kyselytunnilla, mutta puolitoista tuntia hujahti hetkessä hyviin kysymyksiin vastatessa.

Olisin odottanut, että kysymys puheenjohtajan valinnasta jäsenäänestyksellä olisi noussut esille. Demareiden sisäisestä keskustelusta teema on noussut laajemmaksi poliittiseksi kysymykseksi, johon viikonlopun aikana ainakin Matti Vanhanen, Sari Sarkomaa ja Päivi Räsänen ovat ottaneet kantaa.

Vasemmistoliitossa ei ole asiasta noussut ainakaan toistaiseksi keskustelua. Asia ei noussut esille siis Tammitapaamisessakaan. Itse asiassa vaikuttaa siltä, että jäsenäänestyskeskustelua eri puolueissa käy pikemminkin puoluejohto kuin kenttäväki; huvittava ja erikoinen tilanne.

Jos Vasemmistoliiton jäsenistöstä nousee toiveita jäsenäänestyksen järjestämisestä puheenjohtajan valinnasta, suhtaudun ihan myönteisesti ajatukseen. Seuraavassa puoluekokouksessa viimeistään asiasta kannattaa keskustella vakavasti.

Ainakin jäsenäänestyksen hyvänä puolena voi pitää sitä, että suora ja konkreettinen vaikuttamismahdollisuus voisi innostaa tukijoita ja symppareita liittymään puolueisiin. Moni kokee nimittäin, että puolueista on tullut entistä enemmän vaalikoneita ja yksittäisellä jäsenellä ei ole tarpeeksi konkreettisia vaikutusmahdollisuuksia.


  • Tulosta tämä sivu
  • Lähetä tämä sivu sähköpostitse
  • Päihdelinkin RSS
  • Del.ici.ous
  • Digg
  • Jaa Facebookissa
  • Jaa StumbleUponissa