Nuorramiehenä olin myymässä ensimmäistä omaa autoani. Zastava oli melkein länsiauto eli Jugoslaviassa lisenssillä valmistettu Fiat 600. Auto oli mielestäni iäkkyydestään huolimatta kohtuullisessa kunnossa. Öljyä kului vähemmän kuin bensaa. Kaapparimalliset ovet pysyivät hyvin kiinni, koska vauhdissa pidin pyykkinaruviritystä kahvasta kahvaan.
Lehti-ilmoitukseen merkkasin pyyntihinnaksi 5000 markkaa. Yksi ainoa ostajaehdokas ilmaantui, jobbari, joka potki renkaat ja naputteli paksulla sormellaan keulan pyöreää 600-merkkiä: “Tuossahan se hinta on jo merkitty.” Siihen oli tyytyminen. Jobbarilla oli realistisempi kuva maailmasta kuin minulla.
Jobbarin tavoin voisi naputella 0.2 promillen rattijuoppous-rajavaatimusta ja todeta, että siinähän sellaisen muutoksen vaikutusarvio jo sanotaankin. Jostakin syystä yhteiskunta-politiikassa ollaan usein pienten ja vähämerkityksellisten populistisen ehdotusten lumossa.
Terve järki sanoo, että yhteiskunnallisten toimenpiteiden tulisi tarjota vähäistä merkittävämpi parannus. Kustannusten pitäisi olla kohtuullisia saavutettuun hyötyyn nähden, ja sivuvaikutusten siedettäviä. Näitä kriteereitä eivät rattijuoppouden vähentämisessä nollan tai 0.2 promillen rajan esitykset täytä. Perustellaanpa. Lue lisää… ‘Fiat 600 ja 0.2 promillen rattijuoppousraja’
